*

steffers

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 14 min 6 s sitten

Sipilän avaus 2000 pakolaisen kiintiöstä kaivettiin esiin eduskunnassa: ”Kerron, mistä on kyse”

1 tunti 14 min ago

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) joutui selventämään eduskunnassa taannoista lausuntoaan pakolaiskiintiön roimasta kasvattamisesta. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) ihmetteli, oliko Sipilä tosissaan, kun kuitenkaan budjettiriihessä asiasta ei päästy sopuun.

Sisäministeriö esitti ministeri Paula Risikon (kok.) johdolla Suomen pakolaiskiintiön korottamista nykyisestä 750:stä 1050:een, mutta asiasta ei löytynyt sopua budjettiriihessä. Korotuspäätöstä odotettiin turhaan jo kevään puoliväliriihestä. Sittemmin siniset on ilmoittanut, ettei näe perusteita kiintiön kasvattamiselle.

Jyrähdys Orpon leiristä: ”Väite rikkaille antamisesta on potaskaa”

1 tunti 50 min ago

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) avustaja Ville Valkonen (kok.) arvostelee kovin sanoin julkisuudessa käytyä keskustelua siitä, että hallitus olisi antamassa budjettipäätöksessään rahaa rikkaille.

Eduskunnassa on keskusteltu tänään hallituksen esityksestä valtion ensi vuoden budjetiksi.

MTV: 40-vuotias mies suunnitteli isoa iskua kokoomuksen puoluekokoukseen

1 tunti 58 min ago

Noin 40-vuotias keskisuomalaisen mies aikoi kylvää kokoomuksen puoluekokouspaikalla suurta tuhoa vuonna 2012, kertoo MTV. Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan iskusuunnitelman kohteena oli silloisen pääministerin Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen puoluekokous Rovaniemellä kesäkuussa 2012.

Salattu kirje paljastaa: Kuusi maata kannusti Suomea tuomaan IV-oluen kauppoihin

3 tuntia 33 min ago

Kuuden maan suurlähettiläät lähettivät täysin poikkeuksellisesti sosiaali- ja terveysministeriölle oman kantansa Suomen alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Ministeriössä ei ole tiedossa, että koskaan aikaisemmin yhdenkään maan suurlähettiläs olisi antanut lausuntoa mihinkään aiempaan lakihankkeeseen. Hetken julki ollut kirje salattiin myöhemmin suurlähettilään pyynnöstä.

Presidentti Niinistö vetosi ydinasevaltioihin ja puhui Pohjois-Koreasta: ”Emme voi suvaita tällaista käytöstä”

4 tuntia 35 min ago

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vaatii konkreettisia toimia ydinaseiden riisumiseksi. Myös Pohjois-Korea nousi esiin Niinistön puheessa YK:n 72. yleiskokouksessa.

Niinistön mukaan YK:n järjestelmän peruspilareita tulisivat olla läpinäkyvyys, vastuullisuus, tehokkuus ja sukupuolten tasapuolinen edustus. Niinistö kiitti puheessaan myös konfliktien ennaltaehkäisemisen painottamista. Suomi kannattaa Niinistön mukaan jatkossakin rauhanvälitystä konfliktien ratkaisussa.

THL: Veronkorotus ei auta, alkoholiuudistus nostaa kulutusta – kilpailevalle selvitykselle täystyrmäys

5 tuntia 14 min ago
Alkoholilain uudistaminen sekä nykyistä vahvempien oluiden, siiderien ja lonkeroiden tuominen kauppoihin nostaisivat alkoholin kulutusta enemmän kuin kaavaillut veronkorotukset sitä vähentävät, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.   Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä uudeksi alkoholilaiksi. Esitys yksinkertaistaa etenkin ravintoloiden kohtaamaa sääntelyä, mutta se on tuomassa juomasekoitukset kuten gin long drinkit kauppoihin. Lisäksi eduskunta äänestää 5,5 prosentin vahvuisten juomien tuomisesta kauppoihin.  

Heinäsirkka-ateriasta tulee laillinen – Ministeri: ”Välttämätöntä”

6 tuntia 53 min ago

Hyönteisala saadaan elintarvikevalvonnan piiriin myös Suomessa, kun Suomi muuttaa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksen tulkintaa. Hyönteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeena sallitaan myös Suomessa.

Hyönteistuotantoa ei ole meillä aiemmin pidetty laillisesti elintarviketuotantona.

Juha Sipilä: ”Talkookutsuun ei vastattu – pääministerikauteni suurimpia pettymyksiä”

7 tuntia 41 min ago

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on joutunut hallituskumppaneidensa kera opposition hampaisiin budjettikeskustelussa. Eduskunnassa keskustellaan tänään hallituksen esityksestä valtion ensi vuoden talousarvioksi.

Oppositio on syyttänyt hallitusta etenkin tuloeroja kasvattavasta politiikasta. Pääministeri Sipilä vastasi syytöksiin.

–Se on fakta, että pienimmässä desiilissä 3 euroa kuukaudessa tulot ovat pienentyneet ja se on fakta, että siinä suurimpana tekijänä ovat indeksileikkaukset ja tupakkaveron korotus, hän sanoi suuressa salissa.

Uusi avaus viinavääntöön: Halpa II-olut kauppoihin ja kiljun tilalle limuviina

8 tuntia 34 min ago

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) ehdottaa uudenlaisen oluen tuomista markkinoille osana alkoholilain uudistusta. Kasvin mielestä keskiolutta miedompi olut voisi vähentää suomalaisten alkoholinkulutusta.

Kasvi arvostelee Suomen alkoholikeskustelua siitä, että ”viime viikkojen alkoholilakikeskustelu on syönyt eduskunnasta ja mediasta poliittisen hapen”.

Ylelle uusi päätoimittaja – siirtyy Aamulehdestä

11 tuntia 28 min ago
Ylen hallitus on nimittänyt Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi.   Jokinen on työskennellyt vuodesta 2010 Aamulehden vastaavana päätoimittajana, sitä ennen Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana ja kustantajana sekä päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa.   Yle kertoo tiedotteessaan, että yhtiön hallitus painotti valinnassa nimenomaan Jokisen pitkää journalistista kokemusta.  

Rakentajista pula Helsingissä – ylitarjontaa Kainuussa

11 tuntia 34 min ago
Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on lisääntynyt keväästä ja vuoden takaisesta, selviää työ- ja elinkeinoministeriön julkistamasta ammattibarometrista. Barometri paljastaa myös, että työvoimapulassa ja työvoiman ylitarjonnassa näkyy vahva alueellinen vaihtelu ammattien sisällä.  

Kysely: Pankinjohtajat odottavat vilkasta menoa lainatiskeillä

12 tuntia 34 min ago
Kotitaloudet ovat kysellet luottoja kolmannella vuosineljänneksellä selvästi vilkkaammin kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana, paljastaa Finanssiala ry:n tekemä tuore Pankkibarometri.   Pankkibarometriin vastanneet suomalaiset pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien oman asunnon hankintaa, remontointia tai peruskorjauksia varten otettujen lainojen olevan suosittuja jatkossakin.

Meksikon järistys – 149 ihmistä menehtynyt, joukossa lapsia

13 tuntia 15 min ago
Meksikon maanjäristyksessä on alustavien tietojen mukaan menehtynyt 149 ihmistä. Asiasta kertoo muun muassa Meksikon valtio-omisteinen uutistoimisto Notimex. Järistyksen uhrien joukossa on myös lapsia.   7,1 magnitudin järistys vavisutti keskistä Meksikoa ja romahdutti rakennuksia maanantaina kello 13.14 paikallista aikaa. Järistyksen keskipiste oli Méxicosta noin 120 kilometriä etelään.   Presidentti Enrique Peña Nieto on julistanut hätätilan alueille, joille järistys iski.  

Koripallon arvoturnaukset kaukana jalkapallon hypestä

19.9.2017 23:39

Koripallon EM-turnaus oli Helsingissä Suomen pelien osalta hienoa seurattavaa. Susijengi veti jokaiseen otteluunsa yli 12 000 katsojaa ja tunnelmassa oli totisesti arvoturnauksen tuntua.

Pudotuspeleissä Turkin Istanbulissa Helsingin Susijengi-tunnelmasta ei ollut Suomen ja Italian ottelussa tietoakaan. Katsojamäärä oli 1411.

JYPillä vahva alku Liigassa, Jukuritkin voitti viimein

19.9.2017 22:58

Legendaarisen Jarkko Immosen riveihinsä takaisin saanut JYP on aloittanut kautensa jääkiekon Liigassa ryminällä. Tiistaina kärkiottelussa JYP voitti Lukon Jyväskylässä 4-1 ja säilytti paikkansa sarjataulukon kärjessä.

- Ei vieläkään mikään huippupeli, mutta ihan hyvä kuitenkin. Vaikka ollaan voitettu, niin aika kyseenalaisia pelejä on ollut. Me on paljon menetetty kiekkoja ja annettu vastustajalle paikkoja sitä kautta. Nyt kuitenkin pelattiin aika tasapainoinen ottelu. Lukko ei oikein päässyt kääntämään eikä käyttämään omia vahvuuksiaan, kommentoi Immonen JYPin nettisivuilla.

Uusi huoli alkoholilaista: 5,5 % loisi ruokakauppaan ulkomaisen oluen markkinat?

19.9.2017 21:02

Eduskunnassa nousi esiin uusi huoli liittyen alkoholilain uudistukseen, jota käsiteltiin tänään ensimmäistä päivää suuressa salissa. Kiistelty prosenttirajan korotus ruokakaupoissa voisikin houkutella Suomen markkinoille ulkomaisia panimotuotteita suomalaisten kustannuksella.

Kansanedustajat saavat äänestää prosenttirajan korotuksesta omatuntonsa mukaan, sillä hallitus ei päässyt sopuun siitä, voisiko 5,5-prosenttisia alkoholijuomia myydä myös ruokakaupoissa. Äänestyksestä odotetaan erittäin tiukkaa.

Trump uhkasi tuhota Pohjois-Korean täysin – odotettu puhe kesti 41 minuuttia

19.9.2017 20:24

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pitänyt ensimmäisen puheensa YK:n yleiskokouksessa. Odotettu puhe sisälsi suoranaisen uhkauksen Pohjois-Korealle, kertoo Talouselämä.

–Rakettimies tekee itsemurhaa, jyrisi Trump ja tarkoitti siis useita ohjuskokeita tehnyttä Pohjois-Korean diktaattoria Kim Jong-Unia.

Trump uhkasi tuhota Pohjois-Korean täysin, jos maa uhkaa Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia.

Ministeri Tiilikainen Fennovoiman ydinvoimalan viivästymisestä: ”Tärkeintä on turvallisuus”

19.9.2017 19:54

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kommentoi Uudelle Suomelle Fennovoiman tavoiteaikataulun lykkääntymistä. Hänen mukaansa Säteilyturvakeskus (STUK) on ratkaisevassa asemassa.

Fennovoiman ydinvoimayhtiö kertoi maanantaina, että se joutuu lykkäämään omaa tavoiteaikatauluaan Hanhikiven voimalan rakentamisessa. Yhtiö oli aiemmin kaavaillut voivansa saada hallitukselta rakentamisluvan vielä ensi vuoden aikana. Voimalan suunnitteluaineiston toimitus STUK:lle on kuitenkin viivästynyt ja nyt yhtiö arvioi, että rakentamislupa voitaisiin myöntää vuonna 2019.

Vaalikoneessa ”kyllä”, nyt ”ei” – Touko Aalto paljastaa alkoholilinjansa

19.9.2017 19:15

Vaalikonevastauksessaan hän vielä kannatti vahvojen oluiden ja jopa viinien tuomista kauppoihin, mutta nyt hän ei ole valmis äänestämään nelosoluita ruokakaupan hyllylle. Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto selvittää nyt, kääntyikö takki ja mikä hänen alkoholipoliittinen linjansa on.

–Montaa erilaista olutta virtaa tässä, eikä varmastikaan yksikään puolue eduskunnassa pysty muodostamaan yhtenäistä kantaa tähän asiaan, Aalto pohtii Uuden Suomen haastattelussa.

Näkökulma: Aamulehden kielihaaste – Uudelta Suomelta oma linjaus

19.9.2017 18:43

Tamperelainen Aamulehti teki palveluksen tasa-arvolle nostamalla esiin mies-päätteiset tehtävänimikkeet, joiden käyttäminen ohjaa ajatteluamme. Lehti valitsi vastaavan päätoimittajansa Jouko Jokisen johdolla linjan, jonka mukaan se ottaa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit.

Uudessa Suomessa Aamulehden avaus on herättänyt keskustelua, kuten varmaan lähes kaikissa suomalaisissa laatumedioissa. Peruslähtökohtaa pidämme US:ssa hyvänä: sukupuolittuneesta kielestä on hyvä päästä eroon.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat