steffers

Vasemmiston Brexit-ongelma on, että sen luontevin linja on tylsä keskitie

Lienee hyvä, että Brexit ilmoitettiin juhannuksena. Epäilemättä monet suomalaiset poliitikot ja muut kommentoijat säästyivät pahimmilta ylilyönneiltä sen ansiosta, että oli painetta rentoutua ja lomailla edes vähän, vaikka historia tapahtuu ympärillä.

 

Kaikilta ei tietenkään vältytty. Monien perussuomalaisten ja muiden EU:n vastustajien reaktiot olivat odotettuja – Brexitin juhliminen, Suomen erokansanäänestyksen eli Fixitin  toivominen ja median syyttely siitä, että se on liian puolueellinen Brexitin vastustajien tukija. Kansallisen edun puolustajilta on kiinnostavaa juhlistaa brittien tekemää päätöstä, josta lähes varmasti koituu lyhyellä ja keskipitkälläkin tähtäimellä Suomelle lähinnä haittaa talousvaikeuksien ja perinteisen yhteistyökumppanin menettämisen myötä. Tämä siis jollei jostain syystä usko, että nyt EU alkaa purkautumaan välittömästi, mikä vaikuttaa aika kaukaiselta skenaariolta.

 

Euroskeptikkojen reaktio ei kuitenkaan ole ollut mitään verrattuna eurointoilijoiden ja liberaalien hysteriaan. Synkät kuvat täydestä talousromahduksesta ja ”eurooppalaisen rauhan aikakauden” loppumisesta vaihtelevat sen kanssa, että epätoivoisesti yritetään löytää jotain tekosyytä julistaa, että äänestyksellä ei oikeasti olekaan väliä ja normaalitilaan voi palata. Kourallinen ihmisiä jotka ovat ilmoittaneet että katuvat nyt Leave-ääntä, on yleistetty trendiksi ilman laajempaa tutkimusta ja kahden miljoonan vaatimukset uudesta kansanäänestyksestä osoittavat yleistä mielipidettä paremmin kuin huomattavasti suuremman osan ääni varsinaisessa kansanäänestyksessä ilman että on selvitetty, kuinka moni näistä on brittejä tai edes olemassa. Samalla toki valloilleen on päässyt yleinen äänestäjien, etenkin työväenluokkaisten ja vanhempien sellaisten, avoin halveksunta, samoin suoran demokratian yleensä. Kaikella tällä luulisi pitkällä tähtäimellä olevan pikemminkin EU.ta kohtaan tunnettua epäluuloisuutta lisäävä kuin vähentävä vaikutus.

 

Polarisaatio EU:n kovimpien vastustajien ja kannattajien välillä on siis melko suurta. Vasemmistolle, jossa tässä puhutaan sekä demareista vasemmalle olevasta, kuitenkin parlamentarismin osana toimivasta vasemmistosta että sosiaalidemokraattisten puolueiden vasemmistosiivestä, tämä on samalla uhka ja mahdollisuus. Vasemmiston peruslähtökohdat ovat työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, hyvinvointivaltion kehittäminen tasapuolisemmaksi ja kaikkia ihmisiä palvelevaksi sekä pääoman vallan haastaminen. Mikään näistä ei sinällään ole sellainen, että se saavutettaisiin yksin EU:n hajottamisella kuin syvemmällä integraatiolla.

 

Itse kansanäänestyskampanjan aikana kyllä leiri opportunistisista syistä vetosi vasemmiston arvoihin. Pääasialliset tavoitteet olivat muualla, virallisessa Remain-leirissä siinä että status quo säilyy ja venettä ei keikuteta ja virallisessa Leave-kampanjassa taas maahanmuuton vastustamisessa.  Tämä kuitenkin tuotti vasemmistolle myös ongelma, mitä symbolisoi työväenpuolueen sosialistijohtaja Jeremy Corbyniin liittyvä keskustelu.

 

Corbyn edustaa Iso-Britanniassa sitä suuntausta, joka on lähimpänä Syrizan ja Podemosin kaltaisia liikkeitä. Vasemmistoliitolle ehkä vielä läheisempiä kuin usein änkyräkantoja ottava Corbyn ovat aatteellisesti Corbynia tukeneet nuoret uudet työväenpuolueen jäsenet, joita symbolisoi journalisti Owen Jones. Ennen puoluejohtajuuttaan Corbyn ollut työväenpuolueen vasemmiston perinteiden mukaan EU:n vastustaja, mutta puheenjohtajana taipui edustamaan maltillista Remain-linjaa. Tästä hyvästä sitten jo pitkään iskumahdollisuutta odottanut Labourin oikeisto on nyt syyttänyt tätä koko kansanäänestyksen häviämisestä ja vaatii eroa, tukenaan Corbyniin vihamielisesti suhtautuva brittimedia.

 

Syytökseksi on valittu esimerkiksi se, että Corbyn ei suostunut kampanjoimaan yhdessä pääministeri Cameronin kanssa. Epäselvää on, mitä tällä olisi tarkalleen saavutettu, etenkin kun suurin osa työväenpuolueen äänestäjistä äänesti Remainia jo nyt ja työväenluokkaiset euroskeptikot olivat hylänneet työväenpuolueen jo aiemmin. Cameronin kanssa kampanjoimalla Corbyn olisi kyllä voinut hajoittaa oman uskottavuutensa ja altistaa itsensä hyökkäykselle siitä näkökulmasta, että tämä on pettänyt kaikki lupauksensa ja päässyt valtaan väärin perustein. Aika näyttää, selviääkö Corbyn, koska asioita tapahtuu koko ajan, ja jo tätä kirjoittaessani on selvinnyt, ettei tämän vastainen kapina olekaan saavuttanut sitä laajuutta kuin mitä sen aloittajat olisivat halunneet.

 

Ongelma piileekin siinä, että järkevin kanta vasemmistolle tässä kysymyksessä on tylsä ja maltillinen keskustalaisuus. Paratiisin ovet eivät tässä näkemyksessä aukea EU:sta eroamalla tai syyttämällä sitä kaikesta pahasta, mitä Euroopassa toteutuu, mutta ei myöskään nykyisen integraatiokehityksen tietä kulkemalla, kaikille sen ongelmille silmät ummistamalla tai hurmahenkisellä euronationalismilla, joka ei ole kansallisvaltioihin perustuvan nationalismin vastakohta vaan sen peilikuva. Sen sijaan Euroopan unionia kehitetään, mutta tunnustetaan myös, että on mahdollista nähdä kehittäminen jossain vaiheessa mahdottomana, ja tällöin valmistaudutaan myös integraation purkamiseen, ei välttämättä Brexitin tavoin, mutta esim. tarkastelemalla euron tarpeellisuutta uudestaan.

 

Tämä vastaa pääpiirteissään sitä linjaa, jonka Suomessa on ottanut Vasemmistoliitto, jonka eurovaaliohjelmassa 2014 linjataan toisaalta erilaisia uudistuksia Euroopan unioniin, mutta tämän lisäksi todetaan ”Mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvalutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys.” Se on käytännössä muotoutunut myös Corbynin (joka on Remain-kampanjastaan huolimatta valmis hyväksymään kansanäänestyksen tuloksen) linjaksi, ja vastaa sitä, mitä Syriza, joka tosin lopulta päätyi valinnassa euron ja talouskurin lopettamisen välillä valitsemaan edellisen, ja sitä vastaavat puolueet ovat hahmotelleet.

 

Tässä piilevä ongelma on kuitenkin selkeä. Vasemmistopuolueet ovat tottuneet pitämään yllä radikaalin muutosvoiman lippua, mutta nyt ne ovatkin keskellä edustamassa järjen ääntä ideologian sotureiden keskellä ja ottamassa tulta molemmilta puolilta. Corbynia vastaan ovat hyökänneet yhtä lailla Remain- kuin Leave-leirin edustajat, ja vielä on epäselvää, miten tämä onnistuu selviämään tästä. Vanhalle vastarannan kiiskelle rooli ei ole luontainen, kuten ei Suomessakaan.

 

Ehkäpä Suomessa oppia tuleekin ottaa siltä puolueelta, joka Suomessa perinteisesti kulkee keskitietä – Keskustalta, jonka entinen nuorisojohtaja Teppo Säkkinen on jo linjannut joitakin varsin järkeviä asioita Facebookissa. Ei hötkyilyä suuntaan tai toiseen, kriittisyys sekä liittovaltion että eron seireeninkutsuja kohtaan, ennen kaikkea ei äänestäjien haukkumista. Tähän voisi lisätä että Suomelle ei ole minkäänlaista järkeä yhtyä siihen osaan EU:ta joka haluaa nyt vihaisesti kostotoimia petturivaltiota vastaan, minkä ulkoministeri Soini onkin sentään jo todennut.

 

Vasemmiston on syytä muistaa myös se, mistä kansanäänestyksessä on ollut myös kyse ja miksi Iso-Britannian työväenluokka äänesti eron puolesta. Kyselyissä eron kannattajien ykkössyyksi nousi tunne oman määräysvallan puutteesta. Ei mikään ihme kun miettii sitä, miten viimeisten kymmenen vuoden aikana Unionin asioista on päätetty sarjassa kiireellisiä kriisihuippukokouksia, joisssa 27 valtionpäämiestä tai muuta ministeriä, joista todellista valtaa on vielä harvemmalla, päättää kriisitunnelmista yhä sekavammista väliaikaisista kriisinhoitokeinoista, yhdessä vielä enemmän demokratian ulkopuolella olevien rahavallan instituutioiden kanssa. Myöskään maahanmuuton roolia ei ole syytä kiistää (etenkään kun äänestys on jo johtanut hyökkäilyihin eurooppalaisperäisiä ja muita maahanmuuttajia kohtaan), mutta samoin pettyneiden liberaalien tavoin kysymystä ei voida pelkistää siihen, saati sitten kansalaisten typeryyteen, harhaanjohdettavuuteen tai jopa EU:n ulkopuolisiin Kremlin salajuoniin. Samoille linjoille onkin jo päätynyt Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.


Uskoni on, että tämä linja on paras paitsi vasemmistolle, myös Suomelle, Euroopalle ja koko maailmalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Vasemmiston peruslähtökohdat ovat työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, hyvinvointivaltion kehittäminen tasapuolisemmaksi"

Käytännössä vasemmisto on puolustanut pankkien ja sijoittajien tukemista sekä perheiden hajoittamista tukemalla verovapaata halpatyövoiman siirtelyä EU-maissa.

Niko Sillanpää

Niiden kyselyiden mukaan, joihin itse olen törmännyt, brexit-äänestäjille merkittävin kysymys oli maahanmuutto, toki oma (koettu) määräysvalta siihen, eli käytännössä nykyistä restriktiivisempi politiikka. "Federalistien kosto" taas on jossain määrin välttämätön, koska Iso-Britannialle ei voi uusissa neuvotteluissa sallia cherry pickingiä vapaakauppaa jne. koskien, koska silloin välittömästi herää kysymys, miksi ylipäätään mikään valtio olisi EU:n jäsen eli miksi EU ylipäätään olisi olemassa.

Perinteisen työväenliikkeen puitteissa nähdäkseni ainoa looginen positio on EU:n vastustaminen, eli Corbynin alkuperäinen ja Labourin mielipide muutoinkin ennen New Labouria; EU on pääoman liitto, ei internationalistinen ammattiyhdistysliike.

Uusvasemmiston profiilikysymyksen eli identiteettipolitiikan puitteissa EU on kieltämättä vaikea kysymys, jotenkin sivupolulla. Ympäristö/ilmastopoliittinen katsanto taas selvästikin johtaa EU:ta tukevaan positioon.

Kieltämättä hankala soppa vasemmistolle ja erityisen hankala Labourille brittien aina kitkainen EU-suhde huomioiden. Varsinkin, kun britit todennäköisesti tulevat kompensoimaan taloudelle aiheutuvaa brexit-haittaa verokilpailulla eli veroparatiisiensa hyödyntämisellä.

Niko Sillanpää

Peter Hitchens ja Anushka Asthana asiasta tuoreeltaan BBC:llä:

https://www.youtube.com/watch?v=NUaDuMV5tyg

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Vasmmistoliiton jäsenten ainoa mahdollisuus on opiskella (esim. tätä) aihetta ja julkaista koko ajan asiapohjalta erilaisi "epäselvyyksiä" lehdissään ja somessa.
Muutama VASsin edustaja näkyy täällä, ihan järkeviä puheenvuoroja, mutta aika vähäistä se on.

Mitätulee EUhun, niin olisi päästävä asemaan, jossa kansa tietäisi totuuden €urosta ja EUsta. Samoin TTIP-sopimuksesta, joka on saamaa vääntöä kuin jo kuopattu MAI-sopimus.

Tietenkin sixpack-hallitus vei uskottavuutta aika lailla, mutta käsittääkseni nuo vanhemmat norsut ja nuoremmat tietämättömät on nyt lakaistu sivuun.

Henry

Toimituksen poiminnat