*

steffers

Stubbilainen shokkidoktriini

Usein suomalaisessa keskustelussa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen mitä poliitikot, mukaan lukien maamme johtavat päättäjät, sanovat. Ns. kriittiset keskustelijatkin saattavat jumiutua ylianalysoimaan yksittäisiä kommentteja tai kirjoittaa epäolennaisuuksista kuten poliitikkojen julkisesta kuvasta. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Marko Junkkarin äskeinen analyysi Stubbin leikkimielisyyden ja vakavuuden suhteesta. Samalla isommat linjaukset jäävät huomiotta.

Päätin itse korjata asiaa tutustumalla Stubbin blogiin - asiaan, johon monet eivät välttämättä pitkään aikaan, jos koskaan, ole kiinnittäneet huomiota. Jo ensimmäinen, siis uusin, kirjoitus "My speech at the College of Europe, Bruges", tarjoaa huomattavasti kiinnostavampaa tarttumapohjaa Stubbin ajattelun ja myös suomalaisen politiikan ymmärtämiseen kuin Junkkarin käsittelemä #TwitterKirja.

Aivan ensiksi on huomattava, että konteksti on erilainen kuin suurimmassa osassa Stubbin suomalaiseen mediaan päätyvissä lausunnoissa. Medialausunnoissa Stubb puhuu valtiovarainministerinä tai puoluejohtajana, tässä hän taas puhuu suljetummalle piirille - omilleen, voisi sanoa. Hän on siis huomattavasti vapaampi tekemään ideologisia linjanvetoja ja tuomaan ajatteluaan esille. Silti kyseessä ei ole mikään salattujen ovien takana kuiskuttelu vaan täysin julkinen asia.

Puhe alkaa melko normaaleilla tervehdyssanoilla, jota seuraa Stubbin asemointi ideologiseen kenttään. Epäselväksi ei jää mikä Stubbia inspiroi: "I am an avid pro-European. Some might even call me a federalist." Pro-eurooppalaisuus ankkuroidaan Stubbin omaan henkilöhistoriaan tavalla, joka korostaa että tämä asia on valtiovarainministerimme tärkein poliittinen eteenpäin vievä voima, ei esimerkiksi se "koti, uskonto ja isänmaa", jonka Stubb vaalitaktisesti joku aika sitten laukoi ja joka herätti yleistä naurua ja hämmennystä. No, mikäpä siinä - itse en ole koskaan hurmahenkistä "proeurooppalaisuutta" kokenut omakseni, mutta enpä ole kovin montaa muutakaan asiaa jotka suomalaisessa politiikassa nauttivat suosiota.

Stubbilla on myös visio siitä, mitä EU on: "I firmly believe that the European Union is the most successful experiment managing relations between nation states. It is a Union of values, which is based on two solid pillars: liberal democracy and market economy." EU:n ylistäminen menee jopa hurmahenkisen puolelle: "If the EU had a hashtag it would be freedom. If the EU had an app it would be tolerance. If the EU was a tweet it would have… well… 140 characters. But the EU is a bit more complex than a hashtag, an app or a tweet." Tämäkään ei ole Stubbin kohdalla mitään uutta.

Seuraava kohta sen sijaan on kiinnostava:

"I also believe that there is an imbedded logic of the way in which European integration advances. First there is a crisis, then there is mayhem and finally EU members decide to take steps which deepen integration further. I believe that integration in one area leads to pressure to integrate in another. I do not think the EU will ever have a finalité politique, an end state. It is simply an ever evolving process towards some kind of a closer union."

EU siis kehittyy kriisien kautta, joiden vastauksena on *aina* syvempi integraatio. Tämä johtaa jatkuvasti syvenevään EU:hun jolla ei kuitenkaan ole lopullista tilaa. (Viimeinen lause on varsin omituinen - miten integraatio voi syvetä jatkuvasti ilman että saavutetaan jonkinlaista lopullista tilaa, ts. liittovaltiota? Tässä mennään ehkä jo niin syville vesille että astutaan tämän kirjoituksen teeman ulkopuolelle). 

Stubb myös tuo esiin jotain tasapainottavia tekijöitä kehityksessä - "This is obviously not the ideal way of advancing European integration" ja "I do not, however, believe that we will see a quantum leap forward toward some kind of a federal state. The reason for that is simple: the member states will not allow it to happen" - mutta kun ottaa huomioon kirjoituksen yleisen linjan, syntyy kuva että nämä asiat ovat hidasteita, eivät esteitä. Loppupeleissä kriisit näyttäytyvät positiivisessa valossa - ei täydellisenä, mutta ainoana mahdollisena tapana kehittää EU:ta siihen suuntaan mihin Stubb haluaa, ts. eteenpäin syvemmän integraation polulla.

Lukiessa mieleen tulee väistämättä, että tämähän on aivan suoraa shokkidoktriinia. Naomi Kleinin kirja herätti ilmestyessään hälyä, josta suuri osa keskittyi epäolennaisuuksiin, mm. Milton Friedmanin puolesta myötäloukkaantumiseen,  mutta myös kirjan yleinen teema, eli se että kriisit voidaan nähdä kapitalismin eteenpäin marssin kannalta positiivisessa valossa koska niitä voidaan hyödyntää kapitalismille hyödyllisten toteuttamisessa, aiheutti vastareaktioita, suorastaan salaliittosyytöksiä. Tässä kuitenkin Stubb lyö kortit pöytään - jos Klein kirjoittaisi kirjansa nyt, Stubbin puhe voitaisiin ottaa siihen oikeastaan suoraan mukaan, melkeinpä liittää liitteeksi.

Toki on mainittava, että Stubb ei tässä puheessa puhu suoraan kapitalismista vaan EU:n liittovaltiokehityksestä. Itse olen kuitenkin taipuvainen näkemään liittovaltiokehityksen tärkeimpänä kapitalistisen logiikan ilmentymänä Euroopassa tällä hetkellä eikä Stubb vaikuta olevan asiasta eri mieltä, onhan kyseessä "union of values, which is based on two solid pillars: liberal democracy and market economy". Integraation kohdalla kiinnostavan pointin Junckerin komission uusimmista suunnitelmista tarjoaa seuraava raportti, jonka vähemmän huomiota herättäneisiin kohtiin (ts. kaikkiin niistä) kuuluu suunnitelma eri valtioiden politiikkaa kilpailukyvyn kannalta seuraavista, itsenäisistä kilpailukykyvirastoista - yhdistettynä valtioiden yhä tiukkenevaan kontrolliin Brysselin taholta ja riippuen virastojen tarkasta toteutuksesta ja mandaatista seurauksia laajan hyvinvointivaltion ja valtioiden demokraattisen kyvyn vaikuttaa omiin asioihinsa kannalta voi aiheesta miettiä kahteenkin kertaan. Kiitän huomiosta tutkija Joel Kaitilaa.

Stubb siirtyy käsittelemään erikseen kolmea tämänhetkistä kriisiä: eurokriisiä, pakolaiskriisiä ja turvallisuuskriisiä. Eurokriisin suhteen sanotaan seuraavaa:

"It all worked well until euro members started to violate the very rules that they themselves had set. Be that the stability and growth pact or just basic economic statistical reporting.

The way in which the member states and the institutions dealt with the euro was a classic example of ”crisis-mayhem-solution”-policy."

Toisin sanoen, siitäkin että EU:n jäsenvaltiot alkavat rikkoa sääntöjä ja koko unioni huojuu paljastuu lopulta posiitivinen puoli, eli se että tätä voidaan käyttää integraation syventämiseen. Luovat ratkaisut löytyivät: "The human mind, especially that of a lawyer or an economist, has a tendency to come up with creative solutions in difficult moments. Stability mechanisms, resolution funds, fiscal compacts, six- and two-pack legislation, quantitative easing, emergency liquidity assets… you name it, and it was done." Joku voisi väittää, että näissä kaikissa, tai joissain näistä, piilevät kuitenkin tulevat kriisien ainekset... mutta onko tämä laitevika vai ominaisuus?

Kiinnostava lähestymistapa on myös nähdä pakolaiskriisi täysin samassa valossa:

"This balancing act is not easy. Much like in the euro-crisis we seem to be finding solutions in the middle of the mayhem as we go along."

Riippumatta siitä, mikä mielipide pakolaistilanteesta itsestään ja siihen liittyvistä toimenpiteistä eri lukijoilla on, se, että valtiovarainministeri ja ainakin jossain määrin laajempaakin eurooppalaista valtaa omaava eurooppalainen päättäjä näkee tämänkin tilanteen välinearvoa omaavana laajemmassa kehityksessä, joka ei suoraan liity pakolaistilanteeseen itseensä (eli Euroopan integroinnissa), soisi olevan enemmän julkisen keskustelun aiheena. Jakaako myös esim. Merkel tämän vision?

En käsittele nyt tässä turvallisuusosiota, koska se menisi jo saman pointin toistamiseksi.

On huomattava, että Stubb mainitsee myös kaiken tämän kehityksen ja EU:n yleensä ongelmat demokratian kannalta: "At the same time we are beginning to reach the limits of democratic legitimacy on a supranational level." Näihin, toisin kuin muihin käsiteltyihin asioihin, ei kuitenkaan anneta konkreettisia ratkaisuja, joten asia jää vain maininnaksi.

Yleisesti ottaen puhe tarjoaa erittäin kiinnostavan näkökulman valtiovarainministerin, ja mahdollisesti laajemmankin eurooppalaisen eliitin, ajattelutapaan. Etenkin tässä käsitelty näkökulma kriiseihin - etenkin sen kannalta, että kriisejä tullaan näkemään jatkossakin, ja voidaan kysyä, missä määrin tämä nähdään jopa toivottavana kehityksenä - on sellainen, josta soisi Helsingin Sanomienkin kirjoittavan mieluummin kuin Stubbin Twitter-kirjasta. Kiinnostavaa olisi kuulla myös esimerkiksi Timo Soinin näkemys tähän asiaan - mutta Soinin blogin lukeminen tarjoaa täysin erilaisen kuvan kuin Stubbin - Soinia tuntuu kiinnostavan lähinnä se, mikä on oman puolueen tila, miten hänen politiikkansa omassa puolueessa nähdään ja miten omaa puoluetta ja Soinia kohdellaan mediassa, ei tämän kaltainen laajempi visioiden esiin tuominen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Stubbi taitaakin olla ainoa henkilö valtionhallinnossa joka liittovaltiota haikailee. Julkisesti ei media näitä uskalla esittää, ehkä Stubbin omasta pyynnostä, jatkuvien kriisien tahallinen aiheuttaminen kun ei välttämättä ääniä vaaleissa tuo.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Aika kuivakiskoinen marxilainen tuo Stubb.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sanoo toinen ideologinen federalisti kuivakiskoisesti. Kokoomuksella on sentään selvät tavoitteet ottaa rahat finanssisektorille veronmaksajilta kun taas vasemmiston agenda on sokea ideologia jostakin epämääräisestä solidaarisuudesta jolla ei ole mitään katetta todellisuudessa.

Toimituksen poiminnat