steffers

Kuntauudistus ja kanadalainen crack-pormestari

Kanadalainen paikallispolitiikka on ymmärrettävästi harvemmin esillä suomalaisessa mediassa. Toronton pormestari Rob Fordin seikkailut kuitenkin ovat ylittäneet uutiskynnyksen muutaman kerran Suomessakin, eikä ihme - jopa kotoisiin politiikkasekoiluihin ja kohuihin verrattuna kyseinen crack-kokaiinin polttamisesta kiinni jäänyt veijari, josta on kohun aikana mm. paljastunut nauha jossa Ford uhkailee jotain henkilöä murhalla ja joka on käynyt käsiksi valtuustosalissa häntä kritisoineeseen valtuutettuun, on aivan toista maata

 

Miten tällainen mies pääsee Kanadan suurimman kaupungin, jossa asuu lähes yhtä paljon ihmisiä kuin puolet suomalaisista, pormestariksi? Asia, jota Suomen mediassa ei ole vielä käsitelty, on se, että tähän kysymykseen löytyy varsin yksinkertainen ja Suomen politiikkaankin liittyvä vastaus: Huonosti mietitty kuntauudistus. (Juhani Niinistö tosin on kirjoitellut asiasta vuosia sitten.)

 

Aivan ensimmäiseksi kannattaa muistaa, että Kanada on liittovaltio jonka provinsseilla on jopa enemmän valtaa kuin Yhdysvaltojen osavaltioilla. Suurin näistä provinsseista on Ontario, jossa myös Toronto sijaitsee. 90-luvulla Ontarion pääministeriksi valittiin Fordin puoluetoveri, oikeistolainen Mike Harris, joka toteutti useita kiistanalaisia päätöksiä. Yksi merkittävimmistä oli Toronton alueella suoritettu pakkoliitos, jossa monista eri kunnista koostunut kaupunki yhdistettiin - Harrisin mukaan palveluntuotannon tehostamiseksi - yhdeksi isoksi "megakaupungiksi", Suur-Torontoksi.

 

Suur-Toronton luominen ei johtanut mainostettuun tehokkuuden lisäämiseen tai kulujen vähentämiseen, mutta se loi kaupunkiin pysyvän kahtiajaon aikaisempaan Torontoon ja liitoskuntiin kuuluneiden välille. Siinä missä vanhaa Torontoa luonnehti enemmänkin kaupunkikeskustamainen tiivis asuminen, liitoskunnissa asui omakotitaloissaan työmatkailevia autoilijoita - aivan kuin Suomessakin niillä kaupunkiseuduilla joissa hallitus on kaavaillut pakkoliitoksen mahdollisuutta.

 

Alueiden välinen syvä juopa mahdollisti paikallispopulistisen liikehdinnän joka keskittyi tähän kahtiajakoon - kehyskuntien autoilevat peruskanadalaiset ja keskikaupungin pyöräilevät hipsterit - ja Rob Ford perusti koko poliittisen uransa tämän jaon hyödyntämiseen. Vaikka Fordin sekoilulista oli pitkä jo ennen pormestarin valintaa, tämä kaikki sai vain hänet näyttämään peruskanadalaisen puolustajalta, ja tähän imagoon Ford yhdisti paitsi lupaukset tarkasta taloudenpitosta niin myös sumeilemattoman autopopulismin sekä pyöräilyn ja joukkoliikenteen vastustamisen. Tällä yhdistelmällä ja liitoskuntalaisten äänillä hän voittikin pormestarinvaalissa 2010 vastaehdokkaansa, liberaalien George Smithermanin. Toronton äänestyskartasta tämän näkee erittäin hyvin, ja Smithermanin voittamien alueiden muodostama keskisormi kuvaakin sitä miten keskikaupunkilaiset ovat nähneet Fordin jo pitkään.

 

Ei ole mitään syytä olettaa etteikö sama kuvio voisi toistua Suomessakin jos pakkoliitoksiin turvaudutaan kaupunkiseudulla. Tällä hetkellä näyttää että muunlaisetkin ratkaisut voisivat onnistua, mutta riippuu siitä, miten esimerkiksi Tampereelle ehdotettu "eurooppalainen kaupunki" (jota siis itsekin kannatan) käytännössä rakentuisi, minkälainen juopa kehyskuntien ja entisen kanta-Tampereen välille syntyisi ja miten kaupunkipopulistit sitä voisivat hyödyttää. Tässä valossa onkin ihmeellistä, että monet avoimista pakkoliitosten kannattajista ovat juuri niitä kantakaupunkien pyöräileviä hipstereitä, joille suomalainen Rob Ford -vastine oman kaupunkinsa johtajana olisi kaikkien kauhistusten kauhistus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat