*

steffers

Yrttiahon erottamisesta

Yrttiaho olisi saanut jättää puhumatta SKP:n puoluekokouksessa. SKP on Vasemmistoliitosta erillinen puolue, sen ideologia on eri ideologia kuin Vasemmistoliitolla ja puolue on ennen kaikkea eri mieltä yhdestä minulle tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä, perustulosta. (Kyllä, tiedän että SKP:lla on perusturva-aloite. Tämä on kuitenkin ihan eri asia kuin perustulo ja tämä on tuotu minulle kyllä keskusteluissa moneen kertaan ilmi.)

Se, että miehen puolueosastoa nyt suositellaan erottamaan tämä, on kuitenkin aikalailla huolestuttavaa, koska epäselväksi on jäänyt, mikä lopulta on se lopullinen raja jossa kuppi tulee täyteen. Aika monta muutakin vassaria on nimittäin käynyt puhumassa SKP:n tapahtumissa ja välillä on tuntunut että Tiedonantajassa ei muuta julkaistakaan kuin Vasemmistoliittoa ja sen hallituspolitiikkaa kritisoivia vassareita. 

SKP ei kuitenkaan ole ainut areena vassarien sisäiselle kritiikille, vaan ihan tässä lähiaikoina esimerkiksi Esko-Juhani Tennilä, joka edelleen on käsittääkseni potentiaalinen Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas (ainakin eilen vielä oli...) on haukkunut puoluetta Suomenmaassa (http://bit.ly/1bwcKkL) ja Esko Seppänen on Persujen ajatushautomon julkaisussa syyttänyt Vasemmistoliittoa liittovaltiokehityksen ajamisessa (http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2013/06/Euro-vai-ei-pdf3.pdf) jota ainakin itse pidän jo varsin kovana syytöksenä. Toisaalta, monet ovat myös haukkuneet kovin sanoin Vasemmistoliiton asettaman edustajan äänestyskäyttäytymistä maa- ja metsätalousvaliokunnan turkistarhausäänestyksessä - joka sekin oli puolueen vasta-asetetun linjan vastainen...

Myös Vasemmistonuorten jäsenenä päätös arveluttaa, koska Vasemmistonuoret on jatkuvasti ilmaissut selväsanaisesti kritiikkinsä hallitusta kohtaan, mukaanlukien Vasemmistoliiton hallitukseenmenoa (http://www.vasemmistonuoret.fi/?%2Fsite%2Fvasemmistonuoret_vasemmistoliitto_on_vaeaeraessae_hallituksessa%2F) Todettakoon, että siinä mielessä olen itsekin tehnyt "Yrttiahot" että kävin pitämässä puheenvuoron Keskustanuorten liittokokoukselle 2012, jossa viittasin myös kyseiseen kannanottoon. Tarkoitukseni oli havainnollistaa Vasemmistonuorten itsenäisyyttä puolueesta, mutta varmasti monet tulkitsivat sen enemmänkin puolueen haukkumiseksi. Kyseisen liittokokouksen jälkeen muuten Keskusta aloitti toipumisensa ja uuden nousunsa, joten tiedätte ainakin ketä tästä syyttää.

Todettakoon vielä että jo nyt on näkynyt sitä, että puoluehallituksen päätöksestä syytetään "punavihreitä" ja nuoria. Puoluehallituksessa päätöstä ovat kuitenkin vastustaneet nuoret punavihreät, esimerkiksi Heidi Auvinen joka selostaa omaa päätöstään täällä: http://heidiauvinen.blogspot.fi/2013/06/liskoralli.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Hyvä ja paljastava kirjoitus.

Niin vielä Tennilästä: Saiko hän lainkaan puhua viikonloppuna?
käsittääkseni aika monelta jäi puhe pitämättä.

Henry

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Mistä sitä tietää, missä kohtaa kuppi kellahtaa? Voi olla, että jo eduskuntaryhmästä erottamisen jälkeen on kuumeisesti haettu "sopivaa tekosyytä" tehdä jäähyväisseremoniat puoluetasoltakin?

Jahka rikkaat länsieurooppalaiset pankkiirit oli saatu pelastettua ja Pariisin pankkikorttelien lasipalatsien kattohuoneistoissa vedetty samppanjat naamaan tuli Saksan valtiovarainministeri esiin kuuluisalla "Kreikka saa toki lähteäkin" -puheellaan villitsemään markkinat.

Ehkä se vasemmistoliittolaista hieman ottaa päähän? Nyt on hyvä hetki imagonrakentamiseen. Arhinmäki saa osoitettua, että jo pitkään öykkäröineet häiriköt puhdistetaan puolueesta ja voidaan ideologisesti jatkaa pankkiireiden saappaiden nuolemista, minkä nyt työväen YT-neuvottelujen hurraamiselta kerkeää?

A.A. Remes

Tämähän menee kuin vanhansuunnan lesdatiolaisissa, hoitokokouksiin ja erottamisiin jos on käynyt uudensuunnan seuroissa ja vielä puhunutkin siellä. Demokratiaakin on monenlaista. Tämä ei ole edes "kansandemokratiaa".

Toimituksen poiminnat