Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Guggenheim sitten lässähti. Tämän ei sinänsä pitäisi olla yllätys kun ottaa huomioon miten heikoin eväin sitä on koko projektin ajan yritetty viedä eteenpäin, mutta on tavallaan silti kun muistelee että yleensä vastaavanlaiset median ja kaupunkienjohtojen siivittämät projektit eivät kuitenkaan ole kariutuneet alkutekijöihinsä. Guggenheimin niukka 8-7 tappio on varsin herkullinen, koska sen...
Kreikassa järjestetään vaalit alle kuukauden päästä. Vaaleista ei ole puhuttu Suomen mediassa läheskään yhtä paljon kuin Ranskan vaaleista, mikä on hämmentävää, ottaen huomioon että ne voivat olla Kreikan kannalta merkittävä suunnannäyttäjä.Muutama perushuomio Kreikan vaalijärjestelmästä. Kreikassa on käytössä jokseenkin samanlainen enemmistö-listavaali kuin Suomessa. Maassa on kuitenkin muutama...
Suomen presidentinvaalien aikaan muutamat tutut valittivat sitä, miten tylsät Suomen presidentinvaalit ovat verrattuna Yhdysvaltain presidentinvaalisirkukseen. Tällä hetkellä rapakon takana käynnissä ovat republikaanisen puolueen esivaaleihin. Esivaalit ovat olleet kiinnostavat mm. siinä, miten ne kuvaavat puolueen historiallista, kylmän sodan jälkeistä sisällissotaa. Vastakkain ovat fiskaaliseen...
Noin viisi vuotta sitten kirjoitin seuraavan kirjoituksen. Julkaisen sen tässä nyt uudelleen aiheen ajankohtaisuuden takia. Mä muistan vielä sen kun mun seksuaalinen heräämiseni tapahtui. Mä olin ehkä 14-vuotias ja vaikka mä tiesin perustiedot ihmisen biologiasta ja puberteetista ynnä muista niin vielä mulla ei ollu syytä uskoa että ne pätis millään tavalla minuun. Mitkään tyttöjen -...
Äänestin Arhinmäkeä ensimmäisellä kierroksella. Olen Arhinmäen tuloksesta samaa mieltä kuin suurin osa muistakin jotka ovat sitä muistaneet kommentoida; se ei ole mielestäni erityisen hyvä eikä huono, about sitä mitä saattoi odottaa tilanteessa jossa ehdokas lähti peliin mukaan aivan liian myöhään eikä esimerkiksi ikänsä puolesta vastannut sitä mielikuvaa joka ihmisillä presidentistä on. No, eipä...
(Jatkoa tälle aikaisemmalle kirjoitukselle.) Koko presidentinvaalien yksi kantava teema on ollut Sauli Niinistön gallup-ylivalta muihin ehdokkaihin nähden. Viime aikoina lehdet ovat kirjoitelleet paljon siitä kuinka Sauli tulee alaspäin, mutta tämä kannatus tuntuu olevan sitä, että äänestäjät siirtyvät Saulin leiristä epävarmoihin. Se ei siis tarkoita välttämättä sitä että nämä äänestäjät...
Presidentinvaalit eivät ole erityisen hyvä aika kritisoida presidentti-instituutiota itseään. Tämä on harmillista mutta luonnollista. Vaalien aikana eniten äänessä olevat poliitikot ovat presidenttiehdokkaat itse, ja harvempi heistä ottaa lähtee työhaastatteluissa siitä että työ johon he pyrkivät on turha. Harvemmin tätä sanoo kukaan muukaan. Vasemmistopuolueetkin ovat siirtyneet...
Jouni Flemming yrittää kirjoituksessaan todistella että tuloerojen vähäisyys ja taloudellinen vapaus seuraavat toisiaan. En kuitenkaan näe että tapa, jolla hän data-aineistojaan käsittelee tai ne valitsee, on paras mahdollinen. Ensimmäinen ihmetystä herättävä asia on se, että Flemming vertailee rikkainta ja köyhintä kymmentä prosenttia kustakin maasta eikä käytä yleisemmin käytettyä...
Vasemmiston poikkeuksellinen Amerikka-vastaisuus on kortti joka vedetään usein esiin. Viimeksi näin tämän tekevän Tuukka Kurun kirjoituksessaan, mutta sitä on näkynyt koko presidentinvaalien aikaan. Useammallekin poliittisille tahoille on muodostunut uskon asiaksi korostaa sitä että vaikka he vastustavat NATOa niin he tekevät sen hienostuneemmin ja monisyisemmin kuin vulgaarit...
Adaptoitu juhlapuheesta, jonka pidin Kahvila Hertan itsenäisyyspäiväjuhlassa: On taas ollut Suomen itsenäisyyspäivä - päivä, joka usein pelkistyy talvisotaan ja pukujuhliin, asioihin joista kumpikaan ei tainnut olla merkittävimpänä asiana asialistalla Suomen varsinaisen itsenäistymisen tapahtuessa v. 1917 eduskunnan päätöksellä. Itsenäistyminen oli hyvä asia. Itsenäisyysliike syntyi...
Vasemmistonuoret on lanseerannut perustulokampanjan. Perustulokampanjassa on paljon hyvää - siinä ei lähdetä pelkkään teknokraattiseen malliviilaukseen vaan tuodaan esiin ihmisten kokemuksia nykyisestä järjestelmästä ja ajatuksia siitä miten perustulo voisi parantaa ihmisten elämää. Sivulla eritellään myös useita jo olemassa olevia perustulon malleja ja perustulokokeiluja. Simo Raittila...
“Islam on rauhan uskonto.” Näitä sanoja näkee usein - nimittäin maahanmuuttokriittisiltä. Niillä luodaan kuvaa että vasemmistolaiset, vihreät ja liberaalit tahot ovat naiiveja hölmöjä jotka ymmärtävät fanaattisia islamisteja, jotka haluavat vain tappaa heidät, hunnuttaa naiset, sulkea baarit ja kivittää homot. Ja niin edelleen. Tätä ajatusmaailmaa on nähty netissä iästä inkeen. Luulisi että...
Tunisiassa pidettiin pari viikkoa sitten ns. arabikevään jälkeiset ensimmäiset vapaat vaalit. Vaaleissa valittiin perustuslakia säätävä kokous, ja ne voidaan nähdä myös eräänlaisena alkusoittona ensi vuoden parlamenttivaaleille. Vaaleissa – yllätyksettömästi – suurimmaksi puolueeksi nousi Al-nahda, oikeistolainen (myös talouspoliittisesti) uskontopuolue jonka ideologiaa on kuvailtu “...
Liberaali ja libertaristinen oikeisto tykkää määritellä vasemmiston ja oikeiston niin, että vasemmisto kannattaa valtiovaltaa, verotusta ja näihin liittyviä asioita ja oikeisto vastustaa niitä. Kysymykset siitä, miten on mahdollista että oikeistopuolueiden hallitsema Eurooppa syytää veronmaksajien rahaa pankeille, ratkaistaan sanomalla että nämä ovat oikeasti vasemmistolaisia, mikä tosin herättää...
Homoille ei kuulemma pidä sallia homoavioliittoa, koska avioliittoinstituution tehtävä on suvun jatkaminen. Tasa-arvo-ongelmaa ei ole koska homoille olisi edelleen sallittu heteroavioliitto, vaikka ei sellainenkaan heteroliitto jossa toinen tai molemmat kumppanit ovat suuntautumiseltaan täysin homoseksuaalisia ole erityisesti suvunjatkamista edistävä instituutio. Avioliittoonhan saavat myös...
Tatu Ahponen
Tampere
Vasemmistoliitto
Tampereella asuva kääntäjä ja vasemmistoaktiivi. Sähköposti: kantalooppi at gmail piste com.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?